Ja niin on aikani jättänyt Vuodatuksesta. Olen kirjoitellut tätä blogia vuodesta 2006 enkä ole enää se tyttö, joka tämän blogin aloitti.

Niinpä ajattelin kokeilla Bloggaria ja uutta blogia. Ehkä palaan tänne, sitten kun Bloggari itkettää minua liikaa, mutta katsellaan!

http://tea-annamari.blogspot.com sinne siis menkää ja todetkaa maailman karuus!

Olen miettinyt aloittavani uuden blogin. Tämän aloittamisesta on päälle neljä vuotta! Ja ehkä olisi aika karistaa ne tomut jaloista ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Mutta katsellaan : ) ehkä löydän jonku uuden paikan kuin Vuodatus.

Voisin sanoa, että minun ei tee mieli soittaa yhtään minnekään eikä yhtään kenellekään. On turhauttavaa soitella kesätyön perässä, kun aiemmat vastaukset ovat olleet kutakuinkin "Soita helvetti toisessa elämässäsi, senkin luuseri! Ei me sua tänne haluta." tai sitten ehkä ei aivan noin.

Kuitenkaan sanonta "Kolmas kerta toden sanoo" on aivan pötyä, sillä minun pitäisi tässä hiljalleen soitella sinne neljättä kertaa ja helvetti haluaisin jotain vastausta, jotain muuta kuin soitteleppas-sitten-joskus-myöhemmin-ei-me-sillon-kuitenkaan-tiedetä-asiasta-yhtään-enempää-kuin-nytkään-mutta-soitappas-kuitenkin-jotta-voisimme-antaa-tämän-saman-vastauksen-silloinkin.

Eikä niistä viikonloppuhommistakaan tullut yhtään mitään, sillä lopulta sieltä ei edes soitettu. Enkä tiedä onko puhelin siellä niin uusi keksintö ettei sitä a) osata käyttää tai b) ei tiedetä, että puhelin toimii toiseenkin suuntaan. Mene ja tiedä, olen nuoleskellut olemattomia haavojani viikon ja ehkä nyt kenties voisin soittaa uudestaan.

Sydän parkani on joutunut koetukselle, kun se tykyttää niin ennen näkemättömästi, sillä on kai stressiä kesätöistä.

Mentaalisesti valmistaudun häpeilemättömään perseen nuoleskeluun. Ehkä se auttaisi.

Olen huomannu itseni ajattelevan "Helvetti miksei se soita!" kunnes olen tajunnut a) niin ensiksi kai pitäisi tietää numeroni ja b) niin edelleen se numero. Niinpä minä vain olen niin saatanan kärsimätön ja luultavasti kärsin sydämen rytmihäiriöistä, ainakin jos on uskominen sydämeni epänormaaliin sykkeeseen.

Ja jos tämä ennen ei ole ollut naurettavaa se on nyt päässyt niihin sfääreihin, että olisi vain parasta karata Prahaan eikä ikinä palata niiltä teiltä.

Enkä minä todellakaan ollut näin kärsimätön silloin, kun ei ollut kyse Suomesta, nyt...Niin haluaisin sen elämäni takaisin, kiitos!

Elämä olisi täydellistä ilman migreeniä, etäluentoja ja migreeniä etäluennon aikana. Mutta koska kaikkea ei kai aina voi saada niin tyydyn vain makoilemaan sängyllä ja hengittämään syvään ja kiroamaan "Perkele voitko muuttaa pois päästäni" ja todeta, että ehkei kaikki keinot ole täysin toimivia.

Aurinko on palannut. Ehkä se ei asusta enää keittiössäni, mutta se on palannut. Ja enää viikko Prahaan, enkä minä voi uskoa sitä todeksi ollenkaan. Minua kutkuttaa kutkuttaa ja kutkuttaa! Enkä voi uskoa, että se naurettavan leveä hymy on palannut jälleen leveämpänä (en ymmärrä miten se voi olla niin leveä!) ja minä vain hymyilen niin, koska minä taidan oikeasti olla nykyään niin hemmetin onnellinen ja iloinen ihminen.

Eikä minun lopulta tarvinnut odottaa kolmea viikkoa!

Fuck this shit! Mutta niin taisin juuri saada vahingossa töitä viikonlopuiksi, jolloin pääsen Riihimäelle liikkelle. Enkä voi tehdä muuta kuin hymyillä niin helvetin leveästi että.

Oikeasti, fuck this shit!